Mitäs sitten syödään?

Sain tänään ihanan Hypoksailun ohessa Tealta osviittaa herkkuhiireilyn hallintaan. 

Kas näin.

Ruokavalion runko näyttää siis tutulta ja turvalliselta: aamulla (aina) puuroa, lounaalla kanaa, välipalalla protskua, päivällisellä lihaista puolta ja iltapalalla rahkaa (tai leipää?!). 

Nykyiseen ateriamalliini verrattuna suurin ero on lämpimien sapuskojen määrässä: niitä pitäisi jatkossa olla kaksi per päivä. Nykyäänhän hotkin työpäivinä lounaaksi useimmiten esim. kanasalaatin. Lisäksi molemmilla lämpimillä aterioilla pitäisi sisäistää nykyistä enemmän hiilareita kasvisten ja riisin muodossa. Sen sijaan hyvät rasvat (kuten pähkinät) on molemmista pääruoista jätetty kokonaan pois, mutta niiden saanti on onneksi turvattu muiden aterioiden yhteydessä. Myös proteiinin kokonaismäärä on uudessa ruokavaliossa aiempaa pienempi, sillä normaalisti olen pupeltanut aamullakin kokonaisen purkin (250g) raejuustoa tai rahkaa aamutuimaan, kun sitä uudessa valiossa näyttää olevan vain 50g. 

Myös kokonaiskalorimäärään tulee näköjään muutoksia. InBody-mittauksen mukaan kehoni kuluttaa ihan vain levossa 1541 kcal/pvä, joten miinuskaloripäiviä tulee ropisten, jos syön päivittäin vain ruokavalion osoittamat max. 1805kcal. Pitää vielä huomenissa varmistaa, kävikö tässä joku viba, vai mennäänkö tarkoituksella miinuksen puolelle.

Uusi, huikea treeniohjelma!

Hei, nythän on hyvä hetki kertoa ekoista treenitunnelmista, kun on pohjalla eilinen makoisasti eritoten yläraajoissa kihelmöivä PT-tunti ja tämänpäiväinen, aikamoisen intensiivinen ryhmäliikuntatunti. Kädet väpättäen yritän osua oikeille näppäimille.

Eli eiliseen. Sain siis elämäni ekaa kertaa hyppysiini PT:n minulle varta vasten suunnitteleman treeniohjelman. Vaikka vankkoja etukäteiskuvitteluja ei liiemmin ollut, niin uusi ohjelma yllätti silti minut täysin! Mielessäni oli käväissyt joku kunnon möhmömössikkämörssäritreeni, jossa tankoon ladattaisiin kymmeniä kiloja raavasta rautaa ja selkä, polvet sekä muut mahdolliset kehoa koossa pitävät osaset senkun naksua paukkuisivat, mutta vastassa olikin jymy-yllätys: toiminnallinen treeni, jossa keskityttäisiin keskivartalon hallintaan, oikeisiin liikeratoihin ja kropan lihastasapainon saavuttamiseen. 

Antakoon priimalaatuisten kuvien puhua puolestaan. 

 


Alkulämmittelyjen jälkeen pääsin tekemään valakyykkyjä. Alaselkä sai tuta!

Askelkyykyn + kierron jälkeen pistoolikyykkäsin. Tasapainon kanssa oli hieman hakemista, mutta ehkä tämäkin uusi tuttavuus sujuu ensi kerralla paremmin :)

Ja sitten aina yhtä nannat punnerrukset. Erikoisherkkuna joka puolelle heiluva bosu käsien alla (au). 

Punnerrusten jälkeen porhallettiin toisen "ehdottoman lempparini" pariin eli leuanvetotangolle (auau). Ja jotteivät kädet olisi ihan toimettomiksi jääneet, saivat ne kyytiä vielä pystypunnerrustenkin merkeissä.

Ja taas jotain täysin uutta: soutu TRX-köysillä. Joku jännä selkälihas (jota minulla ei kuulemma vielä runsaasti ole) olisi tässä tai ainakin leuanvedoissa kovasti avuksi.

Ja lopuksi vielä kyytiä vatsabalkaneille TRX-voimarullauksella, TRX-lankkurutistuksella ja terapiapallolla.

Emme tehneet Villen kanssa edes kokonaisia sarjoja (sarjoja olisi kuulunut olla 2-3/ liike ja toistoja 10-20/ liike), mutta silti olo oli treenin lopuksi autuaan nuutunut. Aikaa treeniin kului alku- ja loppulämppineen reipas tunti.

Treenin jälkeen omalla digitsempparillani oli ilahduttavia uutisia. Kannustusviestit motivoivat pitämään sykemittarin paristot paikoillaan useamminkin :) Kaloreita edellä mainitun kapistuksen mukaan kulutin melkein 700, joista rasvojen osuus oli n. 40 %. 

Illalla maistui oman kotikokkini taikoman ruoan lisäksi mojova rahkaherkku. Ja uni.

Auts!

Tänään oli ohjelmassa mm. tätä:

Alkuvaiheessa vielä hymyilytti, mutta loppua kohden kasvoillani koreili rehti irvistys. Tästä lisempää huomenna!

Hypoksumine

Kovatehoinen kuusiviikkoinen virallisesti avattu!

Haasteen ihkaekana päivänä eli eilen pääsin testaamaan jotakin minulle täysin uutta ja ennenkokematonta (aivan kuin koko haaste ei olisi minulle uutta ja erilaista).

Minut oli ohjeistettu syömään hiilihydraattipitoinen sapuska n. kaksi tuntia ennen h-hetkeä ja latkimaan kosolti vettä koitosta edeltävinä tunteina. Työpäivän hektisyyden takia ruokailut ja juomailut menivät vähän miten sattuu, mutta uskoin, että riisillä terästetyn kanasalaatin voimin jaksaisin elämöidä hyvin iltaan asti. Noh, paremminkin olisin voinut jaksaa.

H-hetki eli tunnin verran Hypoxia koitti viimein iltapäivällä. Saavuin paikalle ihanan lämpöiseen, utuisesti valaistuun huoneeseen, jossa veikeä pömpeli avaruuspukuineen minua odotti. Vaihdoin ylleni jumppavermeet ja sukelsin Pauliina Tuomisen hyvällä avustuksella muutamaa kokoa ylisuureen, mustanpuhuvaan kuukävelypukuun. Kellahdin makuulle, otin mukavan asennon ja olin valmis katsomaan, mitä hypoxi toisi tullessaan - tai pikemminkin veisi mennessään.

Sitä tunnetta, jonka Hypoxi sai aikaan, on vaikea osuvasti kuvailla. Pauliina kuvasi alun alipaineistusvaihetta olotilaksi, jolta "broilereista tuntuu, kun ne laitetaan vakuumipakkaukseen". Kuulostaa tukalalta, mutta se ei yllätyksekseni ollut sitä! Puvun sisältä imettiin siis kaikki ylimääräinen ilma pois, minkä jälkeen pienet kuplat pääsivät nyplyttämään ongelma-alueitani eli reisiä, vatsaa ja pakaroita. Olo oli hieman samanlainen kuin hierontatuolissa, jossa joku muu tekee raskaan työn puolestasi. Kuplat poksuivat, ja minä senkun loikoilin.

Makoilun jälkeen jouduin luopumaan avaruusseikkailustani, mutta onnekseni jäljellä oli vielä samanmoinen puolituntinen leppoisaa poljeskelua epämääräisen kananmunan muotoisessa sukkulassa. Sain ylleni pramean vannehameen, ja olo oli kuin kajakkimelojalla konsanaan! Kipusin kananmunasukkulan kyytiin, nappasin hyvän lehden eteeni ja annoin jalkojeni rullata rauhallisesti. Samalla sukkula, jonka sisällä alavartaloni teki työtä, alipaineistui ja ylipaineistui vuorotellen. Tai jotain sellaista. Rasvasolut saivat joka tapauksessa tehostettua kyytiä.

Kun rupeama oli ohi, koitti paluu kylmään maailmaan. Kruisin Huumalta kotiin ja odotin seuraavaa ruokahetkeä kuin kuuta nousevaa. Pari tuntia piti jaksaa odotella, jotta keho osaisi pilkkoa energiakseen rasvaa eikä hiilihydraatteja. 1,5 tuntia pystyin kärvistelemään, sit "mie romahin" eli hotkaisin kanan poikineen naamariini.

Pauliina sanoi, että Hypoxin jälkeen saattaa tuntua pientä kuumotusta reisissä ja pakaroissa, mikä piti kohdallani hyvin paikkansa. Lihakset olivat siis lämpimät samalla tavalla kuin rapsakan kävelylenkin jälkeen. Vettä join illan aikana enemmän kuin laki sallii, ja vessassa ravasin vähintään yhtä tiheästi. Aineenvaihdunnallani oli siis käynnissä iltabileet.


Jään innolla odottamaan seuraavaa kertaa!

Tavoitteeni

Kaltaiseni lounatuuliviirin on hyvä kirjata kuntohaasteen tavoitteet muistiin, etteivät ne tiukan paikan tullen unohdu:

Haluan näkyviä tuloksia eli kiinteämmän kropan ja enemmän lihaserottuvuutta. Tahdon myös päästä eroon jatkuvasta herkkuhiireilystä ja säännöllistää sekä järkevöittää omia ruokailutottumuksiani. Tarvitsen lisäksi varmuutta suoritustekniikkaani ja liikeratoihini. Ennen kaikkea haluan saada takaisin sen liikunnan ilon, jonka olen paikallaan polkevan, itseään jatkuvasti toistavan treenin takia jo osaksi kadottanut.

Huuman loistavan valmennustiimin ansiosta olen liikkeellä, ja liikkeessä, luottavaisin mielin.

Ensitapaaminen

Pääsin kuntoiluhaasteen valmennustiimin pakeille Huumaan ensimmäistä kertaa viime perjantaina. Jänskätti, hymyilytti ja innostutti.

Tavalliseen tapaani saavuin tapaamiseen pari minuuttia myöhässä. Sporttisen oloinen ja hyvää oloa hehkuva tiimi odotteli minua aulassa. Nappasin höyryävän kuuman kahvikupin kohmeisiin käpäliini ja viipotin muiden perässä kokoushuoneeseen.

Mannaa sateli korvilleni alusta alkaen. Sain kuulla, että tuleva kuusiviikkoinen tulisi sisältämään kaikkea ennen kokemattoman kivaa ja vielä kivempaa kuten hypoxia, personal trainerin ohjausta, ravintovalmennusta ja ryhmätreenejä. Teki mieli hyppiäpomppia riemusta ja ilosta, mutta maltoin mieleni (eli hypin vasta kotona).

Samaan syssyyn iskettiin InBody-mittaus, jonka raa'at lukemat hyppäsivät vasten kasvojani. Ei sillä, että tulokset olisivat (tiimin mukaan) olleet sysihuonot, mutta olivat ne jotain muuta kuin miksi olin ne etukäteen itse kuvitellut. Oma kuntoiluhaasteeni startanneekin sillä, että heitän omalla nykyminäkäsitykselläni vesilintua ja totuttelen ajatukseen terveellisemmästä ja realistisemmasta minäkuvasta.

Kuntohaastehaaveita ja kaurapuuroa

Eräänä kauniina lauantaiaamuna istuin keittiön pöydän ääressä pyhän kolminaisuuteni - lehden, maitokahvin ja puurolautasen kanssa - ja sisäistin aamupalaa suuhun lappaessani muutakin kuin kauraleseitä: lehdessä mainostettiin Huuman tammikuussa starttaavaa kuntoiluhaastetta. Luin mainoksen ja ehkä vähän jopa intouduin, mutta en nostanut asiasta sen suurempaa metakkaa. Työpaikan kahvipöydässä taisin yhdelle työkaverilleni haasteesta hihkua, mutta en rohjennut olla kovin tosissani oman ilmoittautumiseni kanssa.

 

Tammikuu sen kuin jatkui, enkä saanut kuntoiluhaastetta karistettua mielestäni – enkä jälkikäteen ymmärrä, miksi olisi pitänytkään. Ehkä ajattelin, etten kuitenkaan pääsisi mukaan projektiin, jonne riittäisi muitakin parempia, ylivoimaisempia, päämäärätietoisempia ja toinen toistaan räiskyvämpiä hakijoita. Omaan jahkailuun täysin kypsyttyäni ja omista kuntoilutavoitteistani sisuunnuttuani naputtelin kuitenkin hakemuksen koneelle.

Ja tässä sitä ollaan!

En aluksi ollut uskoa innostuksesta punastuneita korviani, kun Iskelmäradiosta soitettiin ja kerrottiin, mikä mäihä minulla oli käynyt. Yritin siinä sitten opettajainhuoneessa sopertaa radiotoimittajalle ensimmäisiä häkellyksen- ja jännityksensekaisia tunteitani ja toivoin, etten kuulostaisi aivan apinalta. Kilometrin mittainen hymy kasvoillani huitelin työpaikalta kotiin ja hehkutin koko illan miehelleni, miten ”upeetasiistiimahtavaa” ja ”ihansikakivaa” sekä ”mietinytmitenhuikeeta” tämä kaikki – Huuma, haaste ja elämä yleensäkin – oikein oli. 

Tässä se nyt on!

Blogi, jonka aloittamista olen makustellut kuukausitolkulla. Keho, jonka kanssa olen uskollisesti luuhannut läpi kuntosalit, ryhmäliikunnat ja merenrantareitit. Haaste, jollaisesta en uskaltanut edes ääneen uneksia.

Se on menoa nyt!